Väitteitä stressistä (internetin keskustelupalstoilta)

Ohessa internetin keskustelupalstoilta löytyneitä väitteitä tai ajatuksia liittyen stressiin. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Perustele kantasi.

  1. Kiire on oma valinta
  2. Haaveilen, että olisi varmaan ihana tunne kun ei stressaisi kaikista vähäpätöisistä asioista. Mutta en oikeastaan osaa kuvitella, millaista elämä olisi ilman stressiä.
  3. Stressi on ehto sille, että voimme saada aikaan tuloksia.
  4. Olen käynyt lenkillä ja tällein välillä tuulettumassa, et sais ajatukset hetkeks pois, mutta omatunto soimaa heti kun astun ovesta pihalle, että et sää voi lähtee mihinkään kun sun pitäs olla tekemässä niitä tehtäviä, ne painaa ihan koko ajan mieltä.
  5. Kaikki kävelyt, lehtien lukemiset yms. on oikeasti hyviä keinoja välillä tuulettaa aivoja.
  6. Tehtävät kasautuu jos niitä ei tee, ja jos/kun tehtävät kasautuvat, niin pitäisi malttaa pitää oma rytmi päällä ja tehdä parhaansa.
  7. Kun olet suunnitellu ja käyttänyt suunnitelmaan kunnolla aikaa niin huomaat että paineet vähenee ja motivaatiota tekemiseen löytyy ihan eri meiningillä.
  8. Negatiiviset ajatusmallit lisäävät stressiä.
  9. Alhainen työkuormitus on hyvä metodi ehkäistä stressiä.
  10. Stressi saa alkunsa vain ulkoisista tekijöistä, kuten työvaatimuksista.

EHDOTUS VÄITTEIDEN KÄYTTÄMISEEN RYHMÄSSÄ: Jokainen lukee vuorollaan yhden väitteen ja kommentoi sitä. Onko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? Omakohtaisia kokemuksia? Pyydetään kommentteja myös muilta.

Kategoria(t): Menetelmät Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.