Aarrekartta

Tehtävään tarvitaan lehtiä tai niistä valmiiksi leikattuja kuvia, liimaa ja paperiarkkeja joihin kuvia liimata.

  1. Kuvat levitetään pöydälle
  2. Etsitään kuvia seuraavilla teemoilla, esim:
    1. Kuvat jotka kuvaavat sinulle arvokkaita ja mieluisia asioita.
    2. Kuvat jotka kuvaavat haaveitasi ja unelmiasi.
    3. Kuvat jotka kuvaavat unelmiesi yhteisöä.
    4. Kuvat jotka kuvaavat sitä mitä odotat asialta X (esim. yhteiseltä retkeltä tai muulta suunnitellulta ryhmän toiminnalta).
  3. Jokainen kiinnittää valitsemansa kuvat omalle paperille kollaasiksi (=aarrekartaksi).
  4. Jokainen ryhmäläinen esittelee oman aarrekarttansa.

Aarrekartta voidaan tehdä myös kollektiivisena jolloin kuvat liimataan yhteiselle paperille. Kuvien teemat (kohta 2) voidaan valita ryhmän tarkoituksen ja tavoitteiden mukaan, yleisesti tapana on kuitenkin painottaa teemoissa voimavaroja, tulevaisuutta, tavoitteita ja haaveita menneisyyden tai ongelmien sijaan. Kuvia voi täydentää myös piirtämällä tai kirjoittamalla.

LÄHDE: Kiviniemi, Koivuranta, Ulmanen & Yläinen. TYÖKALUPAKKI RYHMIEN OHJAAMISEEN. Linkkiprojekti, Sopimusvuori ry 2008

Kategoria(t): Menetelmät Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *