- Kerro, että luetteloa (LIITE) voidaan käyttää omien taitojen ja vahvuuksien arvioimiseen, esimerkiksi työhakemusta tehtäessä tai työhaastatteluun valmistautuessa. Pyydä ryhmäläisiä käymään lista läpi ja kertomaan, mikäli joku sana jäi epäselväksi.
- Kehota ryhmäläisiä rastittamaan listasta kaikki sellaiset taidot, joita heillä on, tai joita he ovat joskus käyttäneet, missä ja milloin tahansa. Taito voi olla opittu esimerkiksi harrastusten parissa tai vapaa-ajalta (organisointitaitoja on voinut käyttää esim. mummon synttäreitä järjestettäessä).
- Pidä pieni tauko ja anna opiskelijoiden käydä luettelo vielä uudelleen läpi. Pyydä opiskelijoita ympyröimään jo rastituista taidoista ja kyvyistä ne piirteet, joiden käytöstä he pitävät eniten.
- Keskustelkaa siitä, oliko taitojen ja kykyjen määrä yllättävä. Käykää läpi lyhyt kierros, jossa jokainen kertoo yhdestä ympyröimästä taidostaan.
- Jutelkaa siitä, miksi on hyvä tiedostaa omien vahvuuksien lisäksi myös ne taidot, jotka eivät ole vielä kehittyneet täyteen mittaansa. Vastaukset voivat olla esimerkiksi seuraavia: ”Kun tiedostaa omat vahvuutensa, on helpompi markkinoida niitä työnantajalle.” tai ”Tiedostamalla kehittämisen kohteensa voi aktiivisesti hakeutua tehtäviin, jossa niitä voi parantaa.”
- Kerro, että tehtävälappua ja sen ominaisuuksia voi käyttää hyödyksi myös työhakemusta tehtäessä.
LIITE: Kyvyt ja henkilökohtaiset vahvuudet
LÄHDE: Työterveyslaitos. 2007. Koulutuksesta työhön/Ohjaajan käsikirja. Vammalan kirjapaino Oy. Vammala.